Lehti kodista, asumisesta ja hyvästä energiasta

Hanatehtaalla huomioitu sähköautoilijat

Oras Group, sähköauto, lataus
Pauli Laaksonen voi nyt ladata autoa työpaikkansa pysäköintialueella.

Oras Groupin Rauman toimipisteessä työskentelevä tuotekehitysinsinööri Pauli Laaksonen on jo pitkään ollut kiinnostunut sähköautoista. Omaan kiinnostukseen pohjautuen hän ehdotti jo vuosia sitten sähköautojen latauspisteitä työpaikkansa pysäköintialueelle. Viime vuonna hanke eteni toteutukseen.

– Huomasin, että meillä käy yhä useammin yhteistyökumppaneita, asiakkaita ja muita vieraita, jotka ovat liikkeellä joko täyssähköautolla tai ladattavalla hybridillä, hanketta Oras Groupilla vetänyt konsernin IT-päällikkö Aki Saurimaa taustoittaa.

Näin ollen Saurimaa ajatteli, että olisi fiksua tarjota latausmahdollisuus yhtiön pysäköintialueella.

– Ympäristöystävällisyys on tärkeä arvo Oras Groupille muutenkin, joten haluamme kannustaa myös päästöttömään autoiluun. Näimme, että latausmahdollisuus on myös yhtiön imagon kannalta hyvä juttu.

Yhtiön Rauman tehtaan pysäköintialueelle asennettiin viime syksynä kolme 22 kilowatin latauslaitetta, joissa on latauspaikka yhteensä kuudelle autolle.

– Kun infraa rakennettiin, emme ajatelleet vain tämänhetkistä tarvetta, vaan ajattelimme pidemmälle. Vedimme kaapelit niin, että koko rivi pysäköintipaikkoja voidaan jatkossa sähköistää helposti, kun latauspisteiden määrän tarve kasvaa.

Saurimaa kiittelee projektin helppoutta. Lännen Omavoima toimitti latauslaitteet kokonaispakettina alkukartoituksesta käyttöönotto-opastukseen asti.

– Helppo homma meille. Olisi ollut paljon hankalampaa, jos olisimme ostaneet laitteita ja ryhtyneet itse miettimään niiden asennusta ja ylläpitoa, Saurimaa kommentoi.

Sähköautoiluun ja etenkin pysäköintialueiden latausratkaisuihin liittyy paljon ennakkoluuloja ja pelkoja vaikeista projekteista.

– Juuri se on Lännen Omavoimalle tärkeintä, että teemme tästä asiakkaillemme helppoa. Se tarkoittaa kustannustehokkaita avaimet käteen -ratkaisuja pysäköintialueen alkukartoituksesta lähtien, Lännen Omavoiman latausratkaisuja Rauman seudulla myyvä Rauman Energian myynti- ja asiakaspalveluinsinööri Susanna Tuominen sanoo.

Ympäristöystävällisyys on tärkeä arvo Oras Groupille muutenkin, joten haluamme kannustaa myös päästöttömään autoiluun. Näimme, että latausmahdollisuus on myös yhtiön imagon kannalta hyvä juttu.

Oras Group, sähköauto, lataus
Pauli Laaksonen (vas.) ja Aki Saurimaa Oras Groupin Rauman toimipisteen pysäköintialueella. Saurimaa kiittelee Lännen Omavoimaa hyvin sujuneesta latauspisteprojektista.

Laaksonen nauttii ajamisesta Teslalla

Oras Groupin latauspisteet kuuluvat Virta-verkostoon, mutta eivät ole niin sanottuja julkisia latauspisteitä. Yhtiö määritteli lataukselle hinnaksi 12 senttiä kilowattitunnilta, mikä on kutakuinkin omakustannushinta, joka vastaa lataamisen kustannusta kotona.

– Halusimme, että lataaminen on hinnoiteltu niin, ettei tarvitse miettiä lataako töissä vai kotona, Saurimaa perustelee.

Yksi lataajista on Pauli Laaksonen, joka Saurimaan mukaan “paasaa ihan kiitettävästi” sähköautoilun ilosanomaa työpaikalla. Laaksonen on jo pitkään ollut sähköautoilija ja viime syksystä lähtien hän on ajanut Tesla Model 3:lla.

– Meillä on täällä töissä paljon autoista kiinnostunutta porukkaa, mutta he puhuvat vaihteistoista ja polttomoottoreista. Ne ovat minun silmissäni vanhaa tekniikkaa. En tule enää koskaan ostamaan yhtään polttomoottorikäyttöistä kulkinetta, Laaksonen napauttaa.

Hän kuvailee ajatusmaailman muuttuneen täydellisesti, kun pääsi aikoinaan ensimmäistä kertaa ajamaan sähköautoa.

– Ensimmäisen sähköautokokemuksen jälkeen mikään Ferrari tai vastaava ei ole säväyttänyt millään tavalla. Ympäristöarvojen lisäksi sähköauton voimalinja on ylivertainen perinteiseen verrattuna.

Tesla Model 3, Pauli Laaksonen, Oras Group
Pauli Laaksonen nauttii ajamisesta sähköautolla.

Miksi sähköautot eivät yleisty nopeammin?

Pauli Laaksonen asuu kaupungissa ja ajaa pääosin lyhyttä matkaa ilman ajon aikana syntyviä päästöjä.

– Sähköautolla on monia etuja. Jos ajaisin pidempää työmatkaa, pitäisi itseäni tyhmänä, jos en valitsisi sähköautoa. Se on siinä hommassa ihan ehdoton valinta edullisten käyttökustannusten takia, Laaksonen vakuuttaa.

Mutta miksi sähköautot eivät sitten yleisty nopeammin?

– Suurin syy on hankintahinta vaikka tämä Model 3 ei sinänsä ole perinteisiä kilpailijoitaan kalliimpi. Myös se vaikuttaa, ettei ole vielä kunnollista käytettyjen markkinaa tarjolla, Laaksonen näkee ja jatkaa:

– Ihmisillä on suuri pelko akkujen ja kantaman suhteen. Matka-ajossa pikalatausverkosto kuitenkin kehittyy ja laajenee koko ajan ja käytännössä yli 40 kWh:n akkukapasiteetilla ja tehokkailla pikalatureilla ei “rangeahdistus” pääse iskemään pidemmilläkään matkoilla. Hieman ennakkosuunnittelua ja tietoa oman sähköauton latausjärjestelyistä toki tarvitaan, mutta auton oma navigaattori ja erinäiset puhelinsovellukset helpottavat huomattavasti sähköautoilijan elämää, Laaksonen vakuuttaa.

Hän kertoo kokeilleensa monia eri autoja, mutta Tesla teki suurimman vaikutuksen. Laaksonen pitää Teslan täysin uudenlaisesta lähestymistavasta, joka erottaa sen kilpailijoista – perinteisistä autovalmistajista.

– Kun vertailin autoja viime vuonna, Tesla tuntui olevan monessa asiassa edellä. Teslalla kun ajelee, hymy nousee kasvoille, Pauli Laaksonen kehaisee ja lähtee parkkipaikalta äänettömästi kohti kotia.