Lehti kodista, asumisesta ja hyvästä energiasta

HesaÄijä: Viihteestä virtaa arkeen

HesaÄijä Vanhassa Raumassa
HesaÄijä haluaisi tulevaisuudessa muuttaa takaisin Raumalle.

Maailman raumalaisimpana helsinkiläisenä tunnettu HesaÄijä elää vauhdikasta arkea. Somepersoona ja muusikko vie raumalaisuuden viestiä eteenpäin niin sosiaalisessa mediassa kuin Suomen keikkalavoillakin. Hahmon takaa löytyvän Marios Kleovouloun henkinen koti löytyy edelleen Raumalta.

1. Olet asunut Helsingissä noin kuuden vuoden ajan. Kuinka ”hesalaiseksi” itsesi tunnet?

– Olen ikuisesti raumalainen. Se ei lähde miehestä ikinä. Takaraivossa on sellainen suunnitelma, että jonain päivänä muutan vielä takaisin Raumalle. Ihminen hioutuu teinivuosien aikana ja viimeistään silloin sitä juurtuu johonkin tiettyyn paikkaan. Tänne on isot tunnesiteet myös sitä kautta, että äitini ja appivanhempani asuvat Raumalla, täällä on myös tärkeitä kavereita. Pyrin käymään kotipaikkakunnalla kuukausittain.

2. Mitä raumalaisuus sinulle merkitsee?

– Rauma on kuin Muumimaailma. Muualla päin Suomea meitä pidetään jopa myyttisinä olentoina, jotka puhuvat hieman hassusti ja joilla on muihin suomalaisiin verrattuna hauskalla tavalla erilainen lataus maailmankatsomukseen. Olemme siis hyvällä tavalla persoonallinen heimo. Täytyy muistaa, että me olemme myös harvinaisia. Eihän meitä ole kuin se vajaa 40 000. Kun olen Helsingissä, kaipaan ympärilleni raumalaisia ja niitä meidän juttujamme, joista me tykkäämme keskenämme keskustella. Yksi näistä on minulle ja muille raumalaisille tärkeä Rauman Lukko.

3. Mitkä olivat ne suurimmat kulttuurierot, jotka aikanaan yllättivät nuoren raumalaismiehen pääkaupungin vilinässä?

– Ihmismäärä, neljän ruuhka ja liikenne yleensäkin. Olihan se mystistä, että yhtäkkiä keskellä kaupunkia menee junia, eli raitiovaunuja. Raumalla olin myös tottunut siihen, että kaikki asiat kiinnostavat kaikkia. Helsingissä jokainen keskittyy omiin asioihinsa, eikä kukaan ole kovinkaan kiinnostunut toisten tekemisestä. Se on myös hyvä asia, ettei tarvitse koko ajan miettiä, että mitähän se naapuri miettii minun tekemisistäni.

4. HesaÄijä on kasvanut somepersoonasta tunnetuksi muusikoksi. Miten hahmo aikanaan syntyi?

– Olen ollut koko elämäni ajan tietynlainen hahmo, mutta HesaÄijä syntyi hieman vahingossa. Menin aikanaan Arttu Wiskarin Mökkitie Records -nimiseen levy-yhtiöön biisinkirjoittajaksi. Eräässä kirjoitussessiossa sanoin itselleni luonnollisen Hesa-sanan, mutta pääkaupunkilaiset ilmoittivat sen olevan tietyllä tapaa jopa kirosana. Laitoin sitten porukalle videon, jossa toistin tuota sanaa. Se nauratti heitä ja siitä syntyi ajatus, että on edelleen olemassa vahva jako Kehä III:n sisäisen ja ulkopuolisen maailman välillä. Otin sitten sen niin sanotun landebönde-supersankarin roolin ja monen on ollut varmasti helppo samaistua siihen.

5. HesaÄijän luonteenomaisia piirteitä ovat muun muassa vauhti ja vaaralliset tilanteet. Musiikin ja mukaansatempaavan sisällön luominen vaativat rutkasti energiaa. Minne tavoitteet on tähdätty?

– Musiikkia olen tehnyt koko elämäni. Siinä yhdistyvät hienoja asioita, kuten keikkailu, erilaisten ihmisten ja paikkojen näkeminen sekä biisien kirjoittamisen luova prosessi. 13-vuotiaana katsoin Grammy-gaalaa ja mietin, että tuonne Amerikkaan olisi hienoa päästä jonain päivänä pokkaamaan musiikkipalkintoa. Sehän on sellainen asia, jota Suomessa ei varmaan saisi sanoa edes ääneen. Ihmisillä pitää olla kuitenkin hulluja unelmia ja haaveet pitää asettaa korkealla. Olisihan se hienoa voittaa HesaÄijänä vaikka Emma-palkinto.

6. Aktiivinen keikkaelämä vaatii akkujen lataamista. Millä tavalla mies hengähtää arjessa? Entä miten hän valmistautuu keikkoihin?

– Energiaa kaivetaan lepäämällä hyvin. Keikat painottuvat pääosin viikonloppuihin, joten pidän oman viikonloppuni maanantaisin ja tiistaisin. Minulla on hyvä taito osata olla tekemättä mitään. Voin maata 48 tuntia ilman pienintäkään huonoa omaatuntoa. Sen avulla pystyn lataamaan omat henkiset ja fyysiset akkuni. Jännitän keikkojen alla todella paljon ja se taas tekee minut väsyneeksi. Paras lääke siihen on, että nukun noin puolisen tuntia ja herään varttia ennen keikan alkua.

7. Miten HesaÄijä ja hahmon takaa löytyvä Marios eroavat toisistaan? Missä menee raja hahmon ja henkilön välillä?

– Eivät ne eroa oikeastaan mitenkään. HesaÄijä ja Marios ovat sama tyyppi. Molemmat ovat samalla tavalla hulluja ja helposti hetkeen heittäytyviä.

8. Vuosi 2019 alkaa olla jo loppusuoralla. Mitä HesaÄijän jouluun kuuluu? Entä mitä vuosi 2020 tuo tullessaan?

– Joulukuussa teen keikan vielä 20. päivä Keuruulla, mutta sen jälkeen ajan yötä vasten Raumalle rauhoittumaan joulunviettoon. Toisin kuin aiempina vuosina, tänä vuonna en tee keikkaa joulupäivänä, vaan pyhitän sen yhteiseen ajanviettoon raumalaisten kavereideni kanssa. Vietän siis pitkän joululoman kotipaikkakunnalla. Uusi vuosi tuo liverintamalle uutta, sillä alamme tehdä HesaÄijän keikkoja bändin kanssa. Haluan tuoda keikoille jotain spesiaalia sen sijaan, että ihmiset tulisivat kuuntelemaan kaveria, joka vetää biisit lavalla aivan samalla tavalla kuin miltä ne kuulostavat suoratoistopalveluista.

9. Terveiset Omaa voimaa -lehden lukijoille?

– Muistakaa ottaa iisisti ja hengähtää hyvän viihteen parissa. Ja ottakaa sähköt paikalliselta tarjoajalta. Meistä raumalaisista löytyy sitä hyvää positiivista omaa voimaa.

HesaÄijä Raumalla
HesaÄijä kuvailee raumalaisia hyvällä tavalla persoonalliseksi heimoksi.

HesaÄijän kolme vinkkiä, kuinka sopeutua elämään Helsingissä:

  1.  Älä välitä mitä muut sinusta ajattelevat. Anna mennä vaan rohkeasti. Sillä ei ole mitään väliä jos käy nolosti vaikkapa raitiovaunussa tai metrossa, sillä siellä ei ketään kiinnosta. ”Hesassa” jokainen keskittyy omiin asioihinsa.
  2. Uskalla nauttia. Mene rohkeasti mukaan kaikkiin juttuihin. Käy kokemassa hienoja paikkoja ja tapahtumia, joita kaupungilla on tarjota. Isommissa kaupungeissa tarjonta on luonnollisesti laajempaa.
  3. Suuntaa paikalle aina kun Rauman Lukko pelaa lähettyvillä. Vieraspelien kokeminen on yksi hienoista jutuista oman seuran kannattamisessa. Henkilökohtaisesti käyn Lukon matseissa aina kun mahdollista, joko Helsingissä tai paikkakunnilla, joissa satun olemaan samaan aikaan keikalla.
HesaÄijä Vanhassa Raumassa
Tänä jouluna HesaÄijä aikoo rentoutua kunnolla ja pitää pitkän joululoman Raumalla.