Lehti kodista, asumisesta ja hyvästä energiasta

Oma aurinkovoimala oli Haahtisen perheelle helppo päätös

Oma aurinkovoimala, Haahtisen perhe
Melisa ja Jani Haahtinen omakotitalonsa edustalla. Taloon asennettiin kesällä oma aurinkovoimala tuottamaan perheen tarpeisiin ympäristöystävällistä sähköä.

Haahtisen perhe päätti investoida omaan aurinkovoimalaan, kun he huomasivat aurinkopaneelien hintojen laskeneen ja laadun parantuneen. Pitkään mielessä muhinut päätös oli nyt helppo tehdä.

Melisa ja Jani Haahtinen rakensivat omakotitalon Rauman Vermuntilaan noin kahdeksan vuotta sitten. Melisa muistelee, että jo rakennusvaiheessa mielessä kävivät aurinkopaneelit, mutta asia jäi silloin vielä ajatuksen tasolle.

– Energiaomavaraisuus oli jo silloin mielessä. Investoimme rakennusvaiheessa maalämpöön ja jäimme miettimään aurinkoenergian mahdollista hyödyntämistä tulevaisuudessa, Melisa Haahtinen muistelee.

Vuodet ovat vierineet ja oman aurinkovoimalan hankinta on muhinut mielessä kunnes kesällä 2020 Haahtiset päättivät investoida aurinkosähköjärjestelmään.

– Aurinkopaneelien laatu on parantunut ja hinnat ovat laskeneet. Ja vielä myyjä sattui ottamaan yhteyttä sopivaan aikaan, joten päätös oli helppo tehdä, koska asiaa oli jo pitkään valmiiksi pohdittu, Melisa sanoo.

Oma aurinkovoimala talon katolla
Haahtisen perheen talon katolle asennettiin 16 aurinkopaneelia.

Sähkölasku pienenee 16 paneelin voimin

Lännen Omavoima toimitti Haahtisten omakotitalon katolle 16 aurinkopaneelia, joiden avulla perhe pystyy pienentämään sähkölaskuaan merkittävästi. Arvioiden mukaan paneelit tuottavat vuodessa noin neljänneksen Haahtisen sähköenergian tarpeesta. Aurinkovoimala on mitoitettu mahdollisimman tarkasti juuri heidän tarpeisiinsa. Melisa Haahtinen kiittelee aurinkopaneelien vaivattomuutta ja käyttöönoton helppoutta.

– Asennus sujui nopeasti ja kätevästi. Lisäksi laitteisto on helposti ymmärrettävä ja mobiilisovelluksesta on mielenkiintoista seurailla paneelien tuottoa. Tässä ei tarvitse olla mikään erikoisosaaja, Melisa Haahtinen vakuuttaa.

Haahtisten perheessä on totuttu uusiin teknologioihin, sillä kehitys- ja strategiapäällikkönä työskentelevä Melisa pitää harrastuksenaan Teknologian hurjapää -nimistä YouTube-kanavaa.

– Se ei tarkoita sitä, että tietäisin kaiken jokaisesta nippelistä ja nappelista, vaan kyse on enemmänkin siitä, että haluan tasoittaa tietä uusien teknologioiden pariin ja pystyä puhumaan niistä mahdollisimman ymmärrettävästi.

– Kiinnostus uusia teknologioita kohtaan varmasti vaikutti investointipäätöksemme, mutta iso merkitys oli myös sillä, että ympäristöystävällinen ajattelu on vahvistunut meidänkin perheessä vuosi vuodelta.

Miten aurinkopaneelit vaikuttavat arkeen?

Haahtiset ovat kesästä asti ehtineet totutella arkeen aurinkopaneelien kanssa. Oma aurinkovoimala ei sinänsä kaipaa huomiota, mutta yleensä se ohjaa sähkönkulutusta järkevämpään suuntaan. Niin Haahtisillakin.

– Omaa sähkönkulutusta tulee seurattua nyt suuremmalla mielenkiinnolla ja siihen pyrkii vaikuttamaan arjen valinnoilla. Kyllä meillä nyt pyykit pestään ja muutkin koneet käyvät silloin, kun aurinkoenergiaa on tarjolla, Melisa Haahtinen kertoo.

Hän sanoo seuraavansa mielenkiinnolla sähkönkäytön ja aurinkopaneelien tuoton kehitystä, sillä katolla olisi vielä tilaa lisäpaneeleille.

– Aurinkosähköjärjestelmä asennettiin nykyisiin tarpeisiimme, mutta on hyvä tietää, että sähköntarpeen mahdollisesti kasvaessa katolle mahtuu lisääkin paneeleja tuottamaan perheellemme ympäristöystävällistä sähköä.

  • Tutustu Lännen Omavoiman aurinkosähköjärjestelmiin ja eri hintavaihtoehtoihin tästä

Mikä ihmeen Teknologian hurjapää?

Melisa Haahtinen lanseerasi puolisentoista vuotta sitten Teknologian hurjapää -nimisen YouTube-kanavan. Se oli luontevaa jatkumoa Tech & breakfast -tilaisuuksia järjestäneelle perheenäidille, joka haluaa tuoda uusia teknologioita tutuksia ymmärrettävästi.

– Tech & breakfast -tilaisuuksissa nostettiin esille teknologiacaseja talousalueen päättäjille, mutta jossain vaiheessa tuli mieleen, että samaa voisi tehdä YouTubessa ja tavoittaa laajemmalta alueelta aiheesta kiinnostuneita, Melisa Haahtinen taustoittaa.

Melisan mielestä kaikkien olisi hyvä olla edes pääpiirteittäin perillä teknologian suomista mahdollisuuksista. Ja koska Suomessa on paljon yrityksiä, jotka joko luovat uusia teknologiainnovaatioita tai käyttävät niitä, YouTube-kanavalle riittää aiheita laidasta laitaan.

– On ollut mahtavaa kiertää erilaisissa paikoissa haastattelemassa mielenkiintoisia ihmisiä. Voisi sanoa, että kanava on suunnattu teknlogianälkäisille ihmisille, mutta ei kuitenkaan liian vakavalla otteella, Melisa kuvailee.

– Toivon voivani olla tietynlainen teknologia-asioiden sanansaattaja. Haluan kannustaa kaikkia ihmisiä uusien teknologioiden pariin. Kun ymmärrys ja osaaminen kasvavat, pelko uusia teknologioita ja niiden käyttöä kohtaan vähenee.

Melisa tietää, että osa ihmisistä arkailee puhua teknologioista, vaikka tiedostamattaan käyttävät esimerkiksi tekoälyä päivittäin. Sitä on käytössä esimerkiksi älypuhelimissa, sosiaalisen median alustoilla ja sisältöjen suoratoistopalveluissa.

– Teknologioista puhuminen voi kuulostaa monimutkaiselta, mutta siitä riittää juttua kenen kanssa tahansa kun vauhtiin päästään!

Ovatko lapset innoissaan, kun äiti tubettaa?

– Heh, kyllä kai! Lapset ovat joskus pyytäneet Teknologian hurjapää -paitaa itselleen, mutta miltä se sitten tuntuisi, jos menisi kouluun äidin kuva paidassa, Melisa nauraa.