Lehti kodista, asumisesta ja hyvästä energiasta

Pienillä vinkeillä lämmityssähkön kulutus kuriin

Kotona on mukava oleskella, kun lämpötila on sopiva ja energiankulutus on hallinnassa.

Kodin lämmittäminen on helppoa ja vaivatonta. Käyttötottumukset vaikuttavat kuitenkin yllättävän paljon esimerkiksi lämmityssähkön kulutukseen. Talven kylminä jaksoina saattaa lämmitysenergian tarve nousta yllättävän korkeaksi.

Lämmitysenergian kulutusta voidaan kuitenkin pienentää yllättävän pienillä jutuilla. Hieman panostamalla ja ajattelemalla saa yllättävän helposti aikaan säästöjä, jotka näkyvät lämpöenergian osuudessa sähkölaskusta.

Jos talossa on varaava takka tai leivinuuni kannattaa niitä hyödyntää myös ruuanlaitossa lämmittämisen lisäksi. Näin tulee kerralla tehtyä kaksi asiaa yhdellä kertaa ja pidettyä sähkönkulutus kurissa.

Vedenkäyttöön kannattaa aina kiinnittää huomiota. Merkittävä osa kodin energialaskusta kuluu käyttöveden lämmitykseen. Jo minuutti suihkussa kuluttaa vähintään 15 litraa vettä, josta noin 60 prosenttia on lämmintä. Suihkussa kannattaa käydä ripeästi ja välttää turhan kuumaa, ihon hyvinvoinnin kannalta liian kuumaa vettä.

Ovien ja ikkunoiden tiivisteet kannattaa pitää kunnossa ja korjata ne heti vikoja havaitessa. Lämpö karkaa nopeasti huonosti tiivistetyistä ikkunoista ja kylmä ilma pääsee sisään.

Eteisen ja tuulikaapin ovi kannattaa myös aina sulkea. Ilma eteisessä on usein viileämpää, koska kylmää ilmaa pääsee sisään ulko-ovea avattaessa.

Jos talossa on ilmalämpöpumppu, kannattaa patterit säätää 2-4 astetta viileämmälle kuin ilmalämpöpumpun tuottama ilma. Ilmalämpöpumppu on hyvä sijoittaa niin, että se pääsee puhaltamaan lämmintä ilmaa mahdollisimman vapaasti koko asuntoon.

Jos jotain huonetta ei käytetä talviaikaan, kannattaa sen lämpötila pudottaa hieman matalammaksi.