Lehti kodista, asumisesta ja hyvästä energiasta

Kesäinen juomaresepti: Yllätä erilaisella kuohuvalla

Kesä on usein kuohuvan juoman aikaa, mutta mitä jos yllättäisit vieraat tänä kesänä Kuohuviinipossella. Kuohuviiniposse valmistetaan kolmesta aineesta liedellä ja siitä voi tehdä myös lapsille sopivan version. Tämä herkku sopii hyvin kesän juhliin.

Kuohuviinipossen valmistukseen tarvitaan vain kolme eri raaka-ainetta, hella ja lasit tarjoiluun. Posset tarjoillaan laseista tai maljoista, mökillä ja ulkona astiat voivat olla myös terassille ja puistoon sopivia, rikkoutumattomia.

Kuohuviiniposset korvaavat hyvin myös juhlien perinteisen täytekakun. Possejen joukkoon voi lisätä myös esimerkiksi kerroksen keksi- tai kääretorttupaloja, jolloin herkuista saa kakkumaisempia.

Tämä herkku sopii myös lapsille, kun käyttää valmistamisessa alkoholitonta kuohu- tai valkoviiniä. Mikään ei estä myöskään kokeilemasta sitruspohjaisia raikkaita vähäsokerisia mehuja, nekin toimivat vallan hyvin Posseissa.

4 annosta

  • 4 dl kuohukermaa
  • 1½ dl sokeria
  • 1 dl kuohuviiniä

Lisäksi: mansikoita, valkosuklaata, pieniä koivun- tai pihlajanlehtiensilmuja tai muita luonnonyrttejä tai sitruunamelissanlehtiä.

Mittaa paksupohjaiseen tai pinnoitettuun kattilaan kerma ja sokeri. Kuumenna kiehuvaksi sekoittaen vispilällä seosta. Jatka kuumennusta sekoittaen 6–7 minuuttia niin, että kerman pinta poreilee hieman koko ajan.

Ota kattila pois liedeltä ja kaada kuohuviini nauhana seokseen vispilällä koko ajan sekoittaen.

Kaada seos heti kuumana tarjoilulaseihin. Peitä lasit kelmulla ja nosta posset varovaisesti viileään jäähtymään ainakin 4 tunniksi. Koeta pitää seos suorana, niin että lasin reunat pysyvät siistin näköisinä.

Ota hyytyneet posset ennen tarjoilua huoneenlämpöön. Pilko annosten päälle kaksi mansikkaa, ota valkosuklaasta lastuja kuorimaveitsellä tai lastuterällä. Lisää pintaan vielä pieniä hentoja vihreitä koivun- tai pihlajanlehtiensilmuja tai sitruunamelissanlehtiä ja näyttävät kuohariposset ovat valmiita. Voit luonnollisesti käyttää myös muita marjoja ja yrttejä oman maun mukaan.

Resepti: Kotitalousopettaja Arja Elina Laine, www.facebook.com/makujenpaivakirja