Lehti kodista, asumisesta ja hyvästä energiasta

Kahvinkeittimissä vain vähäisiä eroja

Suomessa kahvi kuuluu erottomana osana monen ihmisen päivään. Meillä kahvin kulutus asukasta kohden on maailman huippuluokkaa. Vaikka erikoiskahvit ovat entistä suositumpia, valmistuu kahvi kotona usein edelleen suodatinkeittimellä. Työtehoseura testasi kuusi suodatinkahvikeitintä kalliista design-mallista peruskoneeseen. Laitteista löytyi testissä vain vähäisiä eroja.

Suodatinkahvinkeitin on suomalaisissa kodeissa edelleen yleisin kahvin tekemiseen käytettävä laite, vaikka tarjolla on paljon muitakin laitteita. Löytyy esimerkiksi yhden kupin keittimiä, niin sanottuja nappikeittimiä, erilaisia espressopannuja ja -keittimiä sekä erilaisia automaatteja. Kahvinkeitintä valitessa kannattaakin miettiä omia kahvitottumuksia tai minkä makuista kahvia haluaa.

Perinteisten suodatinkahvinkeittimien tarjoamat makuerot ovat pieniä. Valtaosa kahvista keitetään valmiiksi jauhetusta suodatinkahvista. Kahviin saa suodatinkeittimilläkin vaihtelua esimerkiksi kahvimerkkiä tai kahvin paahtoastetta muuttamalla. Tämä onkin se oikea tapa toimia, jos halutaan saada kahviin enemmän makua.

Kahvin annostelumäärää ei kannata lisätä, koska se ei paranna kahvin makua, vaan saattaa jopa pilata sen. Apu maun lisäämiseen löytyy paahtoasteen muuttamisesta ja jos ei halua vaihtaa tuttua kahvimerkkiä toiseen, löytyy suosituimmista kahvimerkeistä eri paahtoasteita, joilla makumuutos saadaan aikaan.

Suodatinkahvinkeittimessä kannattaa kokeilla myös kahvin valmistamista jauhamalla se pavuista juuri ennen keittämistä. Kahvin hapettuminen alkaa heti, kun se on jauhettu. Osa asiantuntijoista sanoo, että kahvi pitäisi käyttää kahden minuutin sisällä jauhamisesta. Kahvipaahtimot pakkaavat jauhetun kahvin tiiviisiin pakkauksiin, mutta kun paketti kotona avataan, pääsee kahvi tekemisiin ilman kanssa ja alkaa hapettua. Kahvipaketti kannattaakin sulkea aina mahdollisimman tiiviisti.

Puhdas kahvinkeitin hyvän maun edellytyksenä

– Tämän päivän kahvinkeittimet ovat hyvin helppokäyttöisiä ja niiden väliset erot ovat vähäisiä. Kuluttajan kannalta on tärkeää, että keitin vastaa juuri omiin tarpeisiin. Esimerkiksi haluttu kahvimäärä vaihtelee tilanteen mukaan, painottaa testiryhmässä mukana ollut Tarja Marjomaa Työtehoseurasta.

Kahvinkeittimen likaisuus huonontaa kahvin makua huomattavasti. Siksi on tärkeää, että puhdistaminen onnistuu helposti. Jos puhdistus on hankalaa, siitä tingitään. Testissä puhdistuksen helppoudessa oli eroavuuksia eri tuotemerkkien välillä.

– Jos on paljon eri osia tai suodattimen rakenne hankala, on puhdistus vaikeaa ja voi unohtua. Eroja oli myös äänenvoimakkuudessa ja tippalukon toiminnoissa. Sitä vastoin kaikissa on turvallisuus kohdillaan ja säädösten edellyttämä automaattinen virrankatkaisu, jatkaa Marjomaa.

Kahvin keittämisessä on tärkeää veden oikea lämpötila kahvia uutettaessa eli veden lämpötilan on pysyttävä riittävän korkeana suodatinsuppilossa. Myös kahvin ylläpitolämpötila on tärkeä, vaikka ei kahvi seisoessaan parane.

Kuusi keitintä pienillä eroilla

Työtehoseuran testissä testatut laitteet olivat Electrolux EKF 3300, Electrolux EKF 7700, Moccamaster KBG962AO, Sage the Precision Brewer SDC400BSS, Wilfa Classic CMC-100S ja Wilfa Svart Precision WSP-2A.

Näiden kuuden perinteisen suodatinkahvinkeittimen osalta tutkittiin suorituskykyä sekä käyttöominaisuuksia. Testin tarkoituksena oli tuottaa ajantasaista tietoa kahvinkeitinten ominaisuuksista ja auttaa kuluttajaa valitsemaan omiin tarpeisiinsa parhaiten sopiva laite. Testeissä selvitettiin muun muassa laitteiden suorituskyky-, käytettävyys- ja käyttöturvallisuusominaisuudet, laitteiden erot, toimintojen ja ominaisuuksien vaikutus käyttömukavuuteen ja miten toimintoja ja ominaisuuksia voidaan hyödyntää käytännössä.

Suorituskykyä mitattiin valmistamalla kahvia 15 ±1 °C vedestä. Kahvijauhetta käytettiin 60 grammaa vesilitraa kohden. Kahvia keitettiin vesisäiliön enimmäismerkinnän mukainen määrä (keittimen maksimimäärä), yhden litran vesimäärä sekä pienin mahdollinen määrä.

Laitteista mitattiin kahvin valmistusaika, valmiin kahvin lämpötila heti valmistuksen jälkeen, kahvin lämpötila 30 minuutin lämpölevyllä seisottamisen jälkeen, laitteesta valmistamisen aikana tuleva melu, laitteen sähkönkulutus heti valmistuksen jälkeen ja laitteen sähkönkulutus 30 minuutin lämpölevyllä seisottamisen jälkeen.

Kahvinkeittimen valinnassa on hyvä huomioida myös keittimen sähköjohdon pituus sekä laitteen korkeus ja se, miten sen käyttäminen onnistuu työpöydällä ylä- ja alakaappien välisessä tilassa. Nämä ovat pieniä yksityiskohtia, jotka saattavat vaikuttaa keittimen käytettävyyteen ja sijoittamiseen kotona.

Käytettävyyden arvosanat vaihtelivat 3,9–4,4 pisteen välillä. Parhaimmat pisteet käytettävyydestä sai Moccamaster KBG962AO. Monipuolisimmat keittimet olivat Moccamaster ja Sage, joiden ominaisuuksiin kannattaa tutustua ennen käyttöä. Kaikissa testatuissa laitteissa oli turvallisuutta lisäävä virrankatkaisu.

Electrolux EKF 3300

Electrolux EKF 3300

Maahantuoja: www.electrolux.fi
Hinta: 39€
Varakannun hinta: 20,99€
Valmistusmaa: Kiina
Teho: 915-1080W
Kapasiteetti min-max: 4-12 (3-18) kuppia

Plussat: 
+ liitosjohdon voi työntää laitteen rungossa olevan kotelon sisään
+ hyvä tippalukko
+ kahvin tarjoilulämpötila pysyy suositeltuna keitetystä määrästä riippumatta

Electrolux EKF 7700

Electrolux EKF 7700

Maahantuoja: www.electrolux.fi
Hinta: 69€
Varakannun hinta: 27,99€
Valmistusmaa: Kiina
Teho: 950-1150W
Kapasiteetti min-max: 2-10 (3-15) kuppia

Plussat:
+ ajastusmahdollisuus
+ hyvä tippalukko
+ veden mittaasteikko molemmin puolin vesisäiliötä

Moccamaster KBG962AO

Moccamaster KBG962AO

Maahantuoja: www.moccamaster.com
Hinta: 279€
Varakannun hinta: 27,90€
Valmistusmaa: Alankomaat
Teho: 1350-1520W
Kapasiteetti min-max: 2-10 sekä ¼- 1 ¼ litraa

Plussat:
+ hiljainen
+ helppo puhdistaa
+ lämpölevyn tehonsäätökytkin
+/- keitettäessä minimimäärä kahvin tarjoilulämpötila oli hieman suositusta alhaisempi, mutta lämpeni lämpölevyllä

Sage the Precision Brewer SDC400BSS

Sage the Precision Brewer SDC400BSS

Maahantuoja: www.witt.fi
Hinta: 269€
Varakannun hinta: 49€
Valmistusmaa: Kiina
Teho: 1550-1850W
Kapasiteetti min-max: 1-12 kuppia sekä 150-1800 ml

Plussat:
+ selkeä näyttö
+ ajastusmahdollisuus
+ erinomainen kaatonokka
+ kalkinpoisto-ohjelma + äänimerkki kahvin valmistuttua
+/- paljon valmistustiloja ja ominaisuuksia, joiden käyttö vaatii perehtymistä käyttöohjeeseen kalkinpoisto-ohjelma

***

Wilfa Classic CMC100S

Maahantuoja: www.witt.fi
Hinta: 119€
Varakannun hinta: 34,90€
Valmistusmaa: Kiina
Teho: 1550W
Kapasiteetti min-max: 250-1000 ml

Plussat:
+ hiljainen
+ erinomainen kaatonokka
+ puhdistustarpeen ilmaisin

Wilfa Svart Precision WSP-2A

Wilfa Svart Precision WSP-2A

Maahantuoja: www.witt.fi
Hinta: 299€
Varakannun hinta: 34,90€
Valmistusmaa: Kiina
Teho: 1840W
Kapasiteetti min-max: 250-1250 ml

Plussat:
+ irrotettava vesisäiliö
+ erillinen virtakytkin
+ erinomainen kaatonokka
+ lyhyt suodatusaika
+ kahvin tarjoilulämpötila pysyy suositeltuna keitetystä määrästä riippumatta

Osoitteesta www.tts.fi/testit löytyy kahvinkeitintestin raportti, jossa runsaasti testiin liittyvää tietoa ja havaintoja, jotka auttavat kahvinkeittimen valinnassa sekä laitteiden saamat moitteet.